Huomenna sekoiluni päättyy

.Yksin.
Ajattelin jo kauan, että tarvitsen oman asunnon -uuden elämän.
Nyt omistan sen.
Kaksion, mutta yksin?
Kaksi ensimmäistä päivää olin siitä iloinen.
Luulin, että se olisi helppoa.
Tiskasin ja siivosin monta kertaa päivässä.



Tänään kävin vanhempieni tykönä.
Jotenkin unohdin, etten asu siellä enää.
Illalla olin menossa omaan huoneeseeni
kunnes tajusin, että se on tyhjillään.
Oli vaikea lähteä takaisin omaan asuntoon, mutten antanut sen näkyä ulospäin.
En ole itkenyt pitkään aikaan - autossa siihenkin tuli muutos.
Tunsin kuinka kuuma kyynel valui kylmää poskeani pitkin ja tipahti paitani alle.
Mietin jopa voinko kääntyä takaisin...



Ystäväni kävi myöhemmin illalla parkkipaikallani tupakalla.
Selityksenähän märille hiuksille ja punoittaville kasvoille oli se, että tulin juuri suihkusta.
Vaikka todellisuudessa olin itkenyt ne märiksi.
Kuinka kauan pystyn esittämään?
Kuinka kauan selitykseni menevät läpi?
Kaipaan jotakin...
En edes tiedä mitä.
Luulin aluksi, että kaipaan omaa rauhaa ja vastuuta omasta elämästä.
Olin väärässä.
Taas.



Kaipaan Celinaa.
Istun iltaisin ikkunallani ja tuijotan tähtitaivasta.
Yritän löytää sen minun pienen tähteni.
Celinan
Tiedän, että hän on siellä.
Hän ei voi enää tulla minun luokseni
mutta minä voin hänen.
Hän olisi ollut se kenet tarvitsen.
Olisin ollut se kenet hän tarvitsee.
Olisimme luotuja toisille.
Niinkuin äiti ja sen tytär.

Waiting for you
I spend my time believing
Your name in my heart
Those under the stars, youre part of me
Heart of my heart
I miss you everywhere
why diid you leave
and turned a star
My heart missed your name